torstai 31. maaliskuuta 2016

Valoa työhuoneeseen: diy lampunvarjostin

Jälleen vain välillisesti kutomiseen liittyvä postaus. 

Ongelman ydin: pimeä työhuone. 

Lampunvarjostimen virkaa on toimittanut virkkaamani varjostin, jonka trikookuteet pääsevät nyt parempaan käyttöön. Varjostin todellakin varjosti, eli jos kauniisti sanotaan: loi tunnelmaa. 

Tunnelma työhuoneessa johtaa toisenlaiseen tunnelmaan.

Monta monta vuotta mielessäni on ollut kokeilla paperinaruvarjostimen tekemistä, ja nyt viimeinkin aloitin. Netistä etsin sopivia ohjeita, ja parhaat löytyi Kaikki mitä osaan -blogista.

Tarvikkeet löytyivät kotoa aika helposti, kun vuosia tätä projektia on jo suunnitellut. Tärkeimmät siis: 

paperinarua
rantapallo (tai muu pyöreä)
elmukelmua
tapettiliisteriä (tai itse vehnäjauhoista keitettyä liisteriä tai Erikeeper-vesi -seosta)
muoviastia ja muovilusikka tapettiliisterin sekoittamiseen
jätesäkkejä ympäristön suojaamiseen
sakset
jäykkää pakkausmuovia



Ensin valmistin liisterin vanhaan hilloämpäriin ja kierittelin paperinaruvyyhdistä valmiiksi n.3 metrin mittaisia pätkiä pieniksi keriksi. Suojasin kylppärin ja itseni jätesäkillä. Päällystin rantapallon elmukelmulla.

Tämä kieritysvaihe ei ollut varsinaisesti suosikkini, ja kuvan valotus on todennäköisesti ärtyneen mielialani vuoksi muuttunut aika punertavaksi. Lyhyesti: kastoin kerän kerrallaan liisteriin ja sitten pyörittelin pallon päälle.

Eli ei siitä sen enempää. 


Pallo kuivui noin vuorokauden.


Sitten laskin siitä ilmat pihalle.


Synnytys.


Roikottamissysteemi piti kehitellä. Otin käyttöön tuollaisen astetta kovemman pakkausmuovikannen.


Leikkasin siitä ympyrän, leikkasin siihen säteen ja keskelle vielä reiän. 


Pyöräytin muoviympyrän lampun johdon ympärille.


Taivuttelin muoviympyrän suppuun ja sujautin pallon roikkumaan sen varaan.

Ja valkeus tuli.


Paljon parempi. Kulla kannatti! 


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Vahabatiikkia ja kirjontaa

Kouluaikana vahabatiikkiin meitä perehdytti ihanainen Anu Loitsu Creationsista. Kiehtova tekniikka, ja jollain tavalla tykästyin myös ensimmäiseen harjoitustyöhöni. Se tuntui vain vähän vajaalta, kun olisin halunnut metsän reunan erottuvan selkeämmin. 


Viime päivinä olen istunut sohvalla ja kirjaillut. Ehkä kuvasta jotenkin saa selvää, mitä olen tehnyt. Terävöitin metsän reunaa käsinkirjomalla. 


Hankalinta oli keksiä tapa, jolla työn saa ripustettua. Tämä oli siis ensimmäinen harjoitustyö, joten tekniikkana oli se, että revitään kankaasta pala ja siihen ilman suunnittelua maalaamaan. Siinä vaiheessa ei osannut kuvitellakaan tilannetta, että työn haluaisi joskus ripustaa esille. 

Haaveilin siitä, että saisin kankaan roikkumaan. Kaikkein parasta olisi ollut, jos kuvan olisi saanut roikkumaan siten, että valoa tulee sen takaa. Vaaleat kohdat kankaassa hohtavat silloin todella hienosti. Kuva on kuitenkin tehty niin, ettei siinä ollut pienintäkään mahdollisuutta esimerkiksi ommella kujaa tai edes kääntää reunoja. Jos niin olisi tehnyt, olisi puolet kuusta hävinnyt saumavaroihin, noin niinkuin pikkuisen liioitellen. 

Luovutin ja kävin ostamassa kehykset. Halusin työn ja kehysten väliin passepartout'n. 


Nyt taulu odottelee työhuoneessani lankakaapin päällä päätöstäni siitä, pääseekö se kenties luokkamme näyttelyyn, joka järjestetään Vuoksenniskalla huhtikuun lopulla. 

Kuvassa myös ensimmäinen ompelukoneeni, metallinen Neuvostoliitosta hankittu kone. Sillä on ommeltu vaatteita barbeille... Viiden euron kirpputorilöytönä Maija Karman työ siinä ompelukoneen takana.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Vapaata kudontaa, ohjeistusta ja lopputulos.

Pienen kudontakehyksen kanssa on ongelmallista miettiä, mitä kaikkea tuon kokoiseen työhön voi laittaa. Itselläni ainakin ideoita pursuaa työn edetessä, enkä vaan saa rauhaa jos en heti testaa ideaani. Valitettavasti kärsimättömällä luonteella on vaikea pitää kiinni periaatteesta "less is more", vaikka se oikeasti olisi itselle mieluisinta ja usein parasta lopputuloksenkin kannalta. Varsinkin tällaisessa freestyle -kudonnassa tulee ideoista runsauden pulaa, siksi saattaisi olla viisasta suunnitella etukäteen ja pysyä suunnitelmassa. Mutta se ei välttämättä vaan ole yhtä hauskaa.

No. Kuvassa näkyy seuraava kyllästymisen vaihe, kun pitää ottaa taas uusi idea kokeiluun. Olen aiemmin ostanut Biltemasta lasten vaahtomuoviruudut huivien pingotusalustaksi. Niiden mukana tuli kaksi hyödytöntä pyöreähköä palaa, joista toisen mielelläni uhrasin nyt sabluunaksi. Tässä muuten näkyy myös, kuinka työn edetessä loimilankojen tiuketessa olen vaihtanut puisen "luhan" trikookuteeseen. Näin saan loimeen lisää liekaa. 


Teippasin ympyrämallin kudontakehyksen pohjaan oikealle kohdalle, jotta saisin sen avulla kudottua mahdollisimman pyöreän muodon. 


Tuon tyhjänteen tuotettuani kudoin loppuvaiheen palttinalla. Käytin loppusenteillä kanavaneulaa pujotteluun, koska viriötilaa alkoi olla lopussa hyvin niukasti.


Päättelystä hieman
Näytän kuvasarjana, kuinka molemmat päät saa suht siisteiksi.

Perusjutut: lankalukuni loimessa oli 45 ja tiheys 2 lankaa/cm. Tein päättelypistot  reikäommeltekniikalla kolmen langan ryhmissä, koska 45 on kolmella jaollinen luku ja piston leveys ei kasva näin liikaa. Kudelankaa on hyvä olla vielä reilusti jäljellä.

Ensin lanka pujotetaan ensimmäisten kolmen loimilangan alta.




Sen jälkeen palataan takaisin alkuun ja viedään neula samojen loimilankojen alle, mutta ylöstulo tuleekin kankaan läpi heti kyseisen loimilankaryhmän jälkeen. Neulalla napataan kolme viimeistä kuderiviä piston alle. Kiristetään.



Sitten sama uudestaan. Edetään kunnes...



...on viimeisen silmukan vuoro. Toimitaan samoin, mutta kiristysvaiheessa tehdään solmu. Siitä lanka on hyvä viimeistellä  pujotellen kankaan nurjalle puolelle.


Valmista..? 

Eeei. Tuli mieleen, että voisi tehdä vielä hapsut.

Alareuna oli kudottu palttinalla, joten tein mustat pitkähköt hapsut ryijysolmuilla virkkuukoukun avulla kankaan läpi. Tämänhän olisi voinut tehdä myös suoraan alareunan vapaisiin loimilankoihin ja kutomalla pari riviä palttinaa, mutta halusin hapsut viistoon kuvioon ja kunnolla peittämään alareunaa, koska loimilangat ovat vähemmän kaunista luonnonvalkoista kalalankaa. (Anteeksi kaikki luonnonvalkoisen kalalangan ystävät, tarkoitin tässä tilanteessa vähemmän kaunista).


Siinä se on, suurinpiirtein, vielä pingotettuna kehyksessä. Nautitaanpa nyt tästä hetki, ennenkuin otan sen irti ja se könähtää kasaan. Kutomisessa on aina yllätyksellisiäkin puolia. Kankaan painuessa kasaan ulkonäkö voi muuttua aika radikaalisti, varsinkin tuo kalju ympyrä voi olla lopulta jotain ihan muuta. Kerran yhtä kaulahuivia puilta otettaessa työn väritkin muuttuivat...


Viimeistelyvaiheessa langanpäät (kuteet sekä tässä myös alapuolen loimilangat) pujotellaan vielä kankaan sisään nurjalle puolelle, kiekuraiset hapsut kastellaan ja oijotaan sekä muotoillaan saksilla sellaisiksi kuin halutaan. Sitten vielä yleiskatsaus: pelastetaan mitä pelastettavissa on. Lopuksi höyrytetään!

Ripustukseen sahasin sopivan pätkän pyörörimaa, jonka jätin muuten puunväriseksi, mutta dippasin molemmat päät mustaan liitutaulumaaliin. Pellavanaru ripustukseen ja tadaa!





maanantai 21. maaliskuuta 2016

Nyhjää tyhjästä -ja jämälangoista

Kun käsitöitä harrastaa, sillä on tiettyjä vaikutuksia. Esimerkiksi kaikennäköiset lankanöttöset ympäri lattioita. Minulla osa niistä on päässyt isoon lasipurkkiin, josta on helppo nähdä, mitä valikoimasta löytyy. Harvoin niitä tulee käytettyä.  

Lankanöttösiä purkissa.

Minulla on ollut jo tovin kudontainspiraatio vähän hukassa. Aurinko paistaa ulkona, kevättä tekee, ja villatyöt eivät nyt vain tunnu ajankohtaisilta, vaikka toki saali olalla ja villasukat jalassa kaikki illat oleskelenkin. 

Tästä tylsyyden ja tekemättömyyden olotilasta virisi vihdoin jotain eilisiltana. 

Pahvilaatikko. Kanavaneula. Kalalankaa. Loimipäre. Saha. Sakset. Haarukka. Minisukkula.

Kudontakehys!


Rei'itin matalan ja napakan pahvilaatikon vastakkaiset päät n. 0,5 cm:n välein. Pujottelin niistä läpi kalalankaa loimeksi. 

Kävin sahailemassa yhden loimipäreen partsilla kolmeen osaan, ja sain siitä kehykseen tuet loimelle. Loimi pysyy niiden avulla kireänä laatikon "yläpinnassa". 

Toinen päreistä on siis jokaisen loimilangan alla, mutta laatikon reunojen päällä, jolloin se nostaa loimen työskentelykorkeudelle. Toinen päre on pujoteltu palttinasidoksen mukaan joka toisen loimilangan yli, joka toisen ali. Tämä kyseinen päre toimii mm. luhana tässä virityksessä. Se myös avaa viriön toiseen suuntaan. Vastakkaiseen suuntaan kudetta kuljetettaessa pitää puolestaan mennä tämän viriön "vastakarvaan".

Tähän kudontakehykseen kudon lankoja jämälankapurkistani.


Alkuun kokeilen palttinaa villalangalla. Kokeilin ensin kutomista kieputtamalla kudelangan sormioksi, mutta huomasin hyvin pian, että minikangaspuiden sukkula on kaikkein helpoin tässä hommassa. Jos sellaista ei satu kotona olemaan, niin sen tekee helposti napakasta pahvista leikkaamalla.


Tasaiseen palttinaan kyllästyttyäni aloin kutoa palttinaa kuvakudostyyliin nöttöspurkista löytämälläni paksulla valkoisella heijastinlangalla. Sen viereen vähän hempeyttä persikanvärisellä kuteella pujottelemalla. Tässä vaiheessa kuvion muodon muuttuessa luhaa ei enää voi käyttää kuteen lyömiseen, joten apunani on haarukka, jolla haraan kuteet kiinni. 


Kangaspuilla kutoessa ei aina saa hyödynnettyä ns. tutkaimia, eli loimen loppuja. Näitä suhteellisen tasapitkiä langanpätkiä kertyy. Viimeisimmäksi kudotuista huiveista jäi valkoista villalankaa, jotka kieputin nyt tähän työhön ryijysolmuilla roikkumaan. Sitten aloin täyttää keskelle jäänyttä tyhjää tilaa tummalla liukuvärjätyllä villalangalla, jälleen palttinasidosta käyttäen.


Vähän alkoi taas kyllästyttää. Aloin tehdä pujottelussa "nastoja", eli pitkiä langanjuoksuja kudoksen pintaan. 


Siinä on eilisen illan ja alkuyön flow-tilan tulos, jatkoa seuraa heti kun ehdin. Jännittää vähän itsekin nähdä, mitä tästä tulee.

 Tällainen vapaa tekniikka on tosi hauskaa, ja toteutuu hyvin helpolla, halvalla ja pienellä vaivalla - ei tarvitse lähteä kauppaan etsimään materiaaleja eikä valmiita kudontakehyksiä. Jämälankojen näprääminen on tunnelmallista, kun saa vielä antaa niillekin mahdollisuuden tulla joksikin, vaikkei niistä mitään "kunnollista" enää saakaan tehtyä. Samalla voi muistella aikaisemmin tehtyjä töitä.  

Ihanaa innostua taas! 

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Hinnoittelun vaikeudesta - käsityön arvo

Luin Lotta Backlundin kolumnin: "Kuinka paljon sä saat palkkaa?". Suomalainen ei perinteisesti voi kysyä sellaista toiselta, tai kukaan ei ainakaan halua siihen kysymykseen vastata. Tästä mietteeni ajautuivat luonnollisesti omaan tilanteeseeni. Olen käynyt koulua/opiskellut elämäni aikana 20 vuotta. Olen opiskellut terveydenhoitoalalle ja tehnyt töitä siellä, ja osan opinnoistani olen suorittanut myös töideni lomassa.

Viimeisimmät opintoni ovat juuri loppuneet. Olen jälleen elellyt opiskelijabudjetilla kuluneet kaksi vuotta ja saan nyt käyttää itsestäni titteliä artesaani. Olen aika usein kohdannut kysymyksen: "Miksi vaihdoit alaa?", ja se hieman huvittaa minua. Huvitukseni syynä on se, että en voi kuvitellakaan elättäväni itseäni artesaanina.

Kaikki tutkintoni ovat melko huonosti palkattuja, mutta ne ovat olleet itselleni tärkeitä. Joku sanoo kutsumukseksi. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat. Minä en osannut tehdä käsitöitä vielä kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen harjoittelin virkkaamaan ja toisen jälkeen neulomaan. Sitten hainkin opiskelemaan tekstiilialan artesaaniksi. En ollut koskaan kutonut kuin pienillä lasten kangaspuilla. Minussa oli kuitenkin herännyt halu oppia uutta ja toteuttaa omia näkemyksiäni konkreettisesti. Osasyynä oli myös se, että haluaisin tekstiilien arvon olevan muutakin kuin viiden sekunnin ostopäätös hikisenä sovituskopissa.

Toimin Osuuskunta Vuoksen Taitajissa. Jos myyn töitäni, minun ei tarvitse huolehtia siitä, etten osaa itse hoitaa yrityksen laskutukseen liittyviä verotusjuttuja ym. asioita. Minulla on työkalunani osuuskunnan taloustyökirja, joka automaattisesti vähentää minun määrittämästäni hinnasta verotukseen ja muihin pakollisiin juttuihin kuuluvat maksut. Huomatkaa ammattimainen termi "muut pakolliset jutut" - minä niin tarvitsen osuuskunnan tuomaa tietoa, opastusta ja turvaa! Siitä syystä olen valmis maksamaan myös osuuskunnalle provision omista töistäni.

Olen opiskellut tähän(kin) työhön vapaaehtoisesti ja innolla, ja tältä vapaaehtoisuuden pohjalta minun on vaikea miettiä töideni arvoa. Käsitöiden tekeminenhän on iloista ja terveellistäkin! Ja kuten Lotan kolumnissa todetaan, jollain tavalla työstä saadun palkan julkistaminen on häpeän asia. Käsityöläisenä palkkani määräytyy oman päätökseni pohjalta. Olenko ihan tosi arvokas ammattilainen vai se yläasteen kässäntuntien surkimus, joka ei saanut edes toista villasukkaa valmiiksi - vai jotain siltä väliltä? Minun täytyy itse arvottaa ammattitaitoni ja tekemäni työt. Olen tottunut siihen, että harrastelijakäsityöläisenä minulle ei välttämättä olla valmiita maksamaan töistäni paljon - tai joskus oletetaan, että en tarvitse siitä rahaa ollenkaan. Nyt olen ammattilainen, mutta on vaikea päästä irti ajatuksesta, että nykyihminen ostaa mieluumin huivin halvemmalla kaupasta - en voi kilpailla halpatuotannon kanssa, enkä muuttua koneeksi.

Käsityöläisenä en voi toimia vain omista lähtökohdistani käsin. Koen, että minulla ei ole ainakaan tässä vaiheessa mahdollista määrittää itselleni edes kohtuullista minimituntipalkkaa. Toisaalta minun on muistettava, että en voi valmistaa tuotteita vain valmistamisen ilosta, vaan minun täytyy löytää tuotteelle myös ostaja. Ostajalla taas on mielikuva siitä, mitä tietystä tuotteesta on valmis maksamaan.

Lähdenpä nyt tämän pitkähkön ja polveilevan johdannon jälkeen tekemään laskelmaa huivista. Päätän, että tämä kyseinen huivi maksaa 100€. Itse miettisin tarkkaan sen hintaisen huivin ostoa, mutta jos päätyisin sen ostamaan, en varmaankaan jättäisi sitä kaapin perukoille unohtumaan. Käsityön ammattilaisen aivoilla ajatellen hinta on kuitenkin mielestäni alakanttiin.

Jos ilmoitan hinnaksi asiakkaalle 100€, alv:n osuus (24%) siitä on 19,35€ eli tuotteen todellinen hinta on 80,65€.

Minulla on kuitit käyttämistäni materiaaleísta, joten minun on aika helppo tarkistaa niiden hinta. Tähän huiviin lankoja meni yhteensä 400g, mutta en käyttänyt huivissa erityismateriaaleja. Langat maksoivat yhteensä siis vain 26,80€, josta voin vähentää yrittäjänä alv:n osuuden, jolloin hintaa jää vain 21,61€. Tämä siis vähennetään kokonaishinnasta: 80,65-21,61= 59,04€.

Nyt vähennetään osuuskunnan provisio, joka meillä on 10%. Tähän hintaan minä saan lakisääteiset työntekijän vakuutukset sekä kirjanpitopalvelun. Minun ei myöskään tarvinnut maksaa oman toiminimen perustamisesta eikä ottaa MYEL-vakuutuksia. Tai mitä lienevätkään. Kalliita olisivat yksin maksella. No, 10% euroina on sen 5,90€, eli tässä vaiheessa minulle jäävä kokonaishinta on 53,14€.

Tästä summasta vähennetään palkkalaskelmani mukaan vielä lisää lakisääteisiä maksuja: näistä en nyt osaa sen enempiä kertoa, mutta jos antaisin kuvan puhua kokonaistilanteesta:



Viivan alle jää siis 43,12€. No, ei ihan hirveästi. Olen nimittäin tehnyt sen eteen hommiakin. Aikaa vieviä työvaiheita on useita: *loimen luominen, tukille veto, niisintä, pirtaanpistely, alkusolmut, sidonnat*, kutominen, puilta otto ja työn viimeistely. Suunnittelua en nyt edes viitsi mainita, koska sitä teen jatkuvasti mielessäni: tosin myös konkreettisesti tietokoneella sidosohjelmaa näpytelleen, materiaaleja etsien sekä niiden menekkejä ja kuluja laskeskellen ja vertaillen.

Tässä esimerkissä olen kutonut kaksi huivia samaan loimeen, joten kankaanrakentamisen alkutöiden* työajan osuus puolittuu. Tässä laskelmassa tämän yhden huivin tekemiseen on mennyt 10 h työaikaa. Tuossa ajassa en kyllä voi tehdä virheitä. Mitä monimutkaisempi sidos työssä on kyseessä, sen varmemmin virheitä sattuu. Joskus virheen ehtii huomata ajoissa, jolloin korjaamiseen menee oma aikansa kuitenkin, ja joskus virhe näkyy vasta liian myöhään, ja teettää lisätöitä viimeistelyvaiheessa.

Veroprosenttinsa jokainen voi tarkistaa omasta verotodistuksestaan, mutta minä laitoin tähän laskelmaan veroprosentiksi maltillisen 20%, kun jotain piti laittaa.

No, joka tapauksessa, tässä tulee totuus tuntipalkasta näiden laskelmien mukaan:



Mitä nuo verottomat korvaukset ovat tai muitakaan juttuja tuossa en oikein ymmärrä, mutta sitä varten kuulun osuuskuntaan: joku viisaampi ymmärtää ne puolestani! Nuo luvut tuossa viivan alla tajuan kuitenkin. Työtunnit 10, peruspalkka 4,31€/h, käteen jäävä palkka 3,15€/h.

Tässä muuten huomautan vielä, että kudon todellakin käsin kangaspuilla, eli minulla ei ole kutomakonetta. Isommissa käsityöyrityksissä voi olla sellaisiakin ylellisyyksiä. Lisäksi kangaspuuni ovat hyvin pienet, eli en voi kutoa kovin pitkiä loimia. Jos siihen olisi mahdollisuus, se näkyisi tietenkin työajan lyhenemisenä yhtä työtä kohti, koska alkuun pääseminen vie aikaa kangaspuiden kanssa. Kovin suuriin investointeihin minulla ei juurikaan ole näillä palkoilla varaa...

Jos tekisin töitä artesaanina, niin päiväpalkkani olisi varmasti parempi kuin intialaisella kollegallani, mutta eipä se taitaisi täällä elämiseen riittää. Matalapalkka-aloista minun kannattaa ehkä kuitenkin työskennellä terveydenhoitoalalla ja harrastaa artesaanin ammattia.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tuloksena: huiveja

Huomasin, että olen kirjoitellut kutomisblogia tyytyväisenä jo jonkin aikaa ilman, että mitään työn tuloksia on tullut esiteltyä. Pyrin korjaamaan tilanteen. 

Pahoittelen jälleen luvattoman surkeita kuvia.

On paikkoja ja tilanteita, joihin kangaspuita ei saa mukaan. Kuten juna. Vaikka ihan pikkuisen leikittelenkin ajatuksella joskus pakata pienet Brion kangaspuuni junamatkalle mukaan, varata paikan työskentelyhyttiin ja antaa mennä. Huhhuh, mikä visio: artesaanit voi kuulkaa olla aika villiä porukkaa...  

Viimeiseen näyttökokeeseen matkustaessani minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa mukaani lankaa ja pyöröpuikko. Hitsin kätevät kuljettaa muuten! Lankana harmaa Soft Silk BC Garnilta (100% silkkiä).

Malli ei ole suinkaan omani, vaan Heidi Alanderin suunnittelema Kaihola, jonka ohjeen saa ladata ilmaiseksi Ravelrystä. 


Lankavalintani vuoksi huivin koko kasvoi melko reiluksi, joten huivin voi pukea myös sydämenlämmittäjäksi. Valitettavasti sydämenlämmittäjä mallinukella näyttää lähinnä pakkopaidalta, mutta tyyli on testattu myös elävällä ihmisellä ilman sen suurempia fyysisiä tai psyykkisiä vaurioita. Varmuuden vuoksi en kuitenkaan voi julkaista kuvia koetilanteesta.


Huivin päät sipaistaan solmulle takaa. 


Kangaspuilta puolestaan on pudonnut kaksi huivia. Samasta loimesta siis, joten molempien leveys on 53cm. Tämä ensimmäinen, harmaa-valkoinen, on kudottu kokeeksi huomattavasti muhkeammaksi. Sen pituus on peräti 247cm, mutta pituuden tuomaa volyymia kompensoi ohut alpakkakude. Huivin molemmissa päissä on siksak-kuviot, keskiosa vinoruutua. 
(50% alpakkaa, 38% villaa ja 12% polyamidia)


Toinen huivi on lyhyempi, 175cm, mutta siitäkin riittää ympärille kiedottavaksi. Huivi on mustavalkoinen ja koko pituudelta vinoruudullinen. 
(75% villaa, 25% polyamidia)

Molempia huiveja voi pukea myös kaulahuiveiksi tai huppuhuivin tapaan. Toisaalta niistä voi nauttia myös sohvalla lepäillen esim. teekupposen kera. 


Ihanan pehmoinen pinkka!


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Artesaaniksi

Nyt joudun lainaamaan lemiläisen ITE-taiteilijan Milja Talvikin työtä kuvaamaan tätä päivää. Opintoni ovat ohi. "Voisin olla myös Kutoja." (On muuten hillittömän herttainen tuo Milja Talvikin sivujen kuvakertomus, suosittelen!) 



Tämän kuvan otin viime vuonna Lappeenrannassa Taidekoulu Estradin 10-vuotisjuhlakonsertissa. Sirkustakin tuli jossain välissä harrastettua. 

Yleisön pyynnöstä lopetin. 

Kännykkäkameralla valokuvausta en vieläkään...

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Viimeistelyä (ja vähän Star Warsia)


Tänään otin töitä pois puilta. Lapseni lepäili toipilaana kotona. Otin viimeistelyhommat kainaloon ja muutin lapsen seuraksi olkkariin telkkarin ääreen pyörittelemään huivien hapsuja. 

Hupsis-miehet tekivät kultturiteon: näyttivät, mitä rikkinäisille tekstiileille tehdään. Eivät vieneet roskiin. (Ensin oli tietenkin tapahtunut jotain, miksi tekstiilit olivat hajonneet.)


Kutoivat räsymattoa. 


Harvassa lastenohjelmassa enää näytetään tällaisia käsityötaitoja. Empiirisen kokemukseni mukaan lapset eivät välttämättä tiedä, mitä kangaspuilla tehdään. Tai eivät ole koskaan nähneet kangaspuita. 

Siksi olikin erityisen mukavaa pistäytyä koululla katsomassa, mitä pystyttämilläni kangaspuilla on touhuttu. Hienoa, että puita todellakin käytetään, ja niillä kudotaan tosi hienoja istuintyynyjä. Oli hauska nähdä alakoululaisten reaktioita, kun kerroin Jacquardin kehittämän kutomakoneen olleen reikäkortteineen pohjana myös tietokoneen keksimiselle. Ja että Suomen ensimmäinen hehkulamppu sytytettiin Finlaysonin kutomosalissa vuonna 1882. Tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja nivoutuneena tekstiilien valmistamiseen.

No. Siihen viimeistelyyn. En ole koskaan katsonut yhtään Star Wars -elokuvaa. Minut on kuitenkin nykyään sattuneesta syystä saarrettu kaikenlaisella SW-tilpehöörillä. Kahta huivia erilleen leikatessani työnjohtajana toimi ilmeisesti johonkin Keisari Palpatineen liittyvä hahmo. On kuulemma paha. 

Hyvä siitä silti tuli.


Ps. En olisi ikinä uskonut käsitteleväni Star Warsia missään muodossa kutomisblogissani, joten ihan kiusallani lisään sen myös otsikkoon ja tunnisteisiin.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Helsingin kädentaitomessuilla

Kävimme ystäväni kanssa heti aamusta Helsingin Kädentaitomessuilla Wanhassa satamassa. Yleensä langat toimivat houkuttimina itselleni tällaisissa tapahtumissa.

Kierrätyskeskuksen osastolla oli paljon nähtävää ja pengottavaa. 


Messusuosikikseni nousivat Helmi Sirolan ihanat akvarellipaperille vedenkestävästi printatut värityskuvat. Suloiselta osastolta lähti mukaan kaunis printti, joka itselläni jää kyllä värittämättä.


Jos haluaa, kuvista saa askarreltua kolmiulotteisia kuvia paperinukkemallisesti, koska kuvissa tulee mukaan myös tilpehööriä, joita voi käyttää haluamallaan tavalla. 


Tässä ovat lopulta omat ostokseni messuilta. Printin lisäksi useampi kerä villa/soija-lankaa (50% / 50%) sekä yksi vyyhti harmaata Pirkkalankaa (villa 100%). 


Työhuoneen ovi sai piristystä heti kotiin päästyäni. If I'm sitting I'm knitting.


Mukava messupäivä. Edellisen kerran kävin sunnuntaina, ja silloin oli huomattavasti väljempää. Nyt heti alkuun oli hieman hiljaisempaa, mutta ajan mittaan huomasi kyllä tungoksen lisääntyvän selkeästi.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Ystävyysliina valmis!

Tänään saimme ystävyysliinan valmiiksi.  Siitä tuli juuri sopivan kokoinen synttäripöydälle. Innokkaat kutojat saivat valita kudelaatikosta mieleisensä värin ja kutoa sillä oman raidan liinaan. Hienosti sujui!